Koko loppuviikko on päästy nauttimaan kauniista aurinkoisesta kevätsäästä. Ihanaa ja niin mieltä virkistävää! Vaikka se mieltä piristääkin, niin silti tuntuu etten saa aikaiseksi oikein mitään hyödyllistä. Opinnäytetyöni ja ne monet muut koulutyöt odottaisivat kirjoittajaansa, mutta en ole saanut aikaiseksi mitään. Ehkä voin antaa itselleni osittain ymmärrystä, että tämä loman jälkeinen viikko on mennyt vain palautuessa. Alkuviikon sain kärsiä jet lagista ja unirytmit olivat aivan sekaisin.Vihdoin kuitenkin tuntuu, että kroppa ja mieli alkaa tottua tähän rytmiin. Tarkoitus oli käydä liikkumassa varmaan joka päivä, mutta yksinkertaisesti en vain jaksanut. Mulla on ollut jo viime vuoden loppu puolelta asti treenimotivaatio kateissa, enkä ole oikein missään vaiheessa päässyt siihen normaaliin rytmiini. Treenaaminen koulun ohessa on ollut todella epäsäännöllistä. Tähän on vahvasti vaikuttanut pitkäaikainen sairasteluni viime ja tämän vuoden puolella. Joululomalla jouduin täysin liikuntakieltoon ja sen puoleen aika pohjalla mentiin. Joka kerta kun on tuntunut, että taudit on selätetty ja treenit voi taas alkaa, niin takapakkia on tullut. Ehkä myös senkin takia en ole saanut edes koulun tunneista sitä intoa ja motivaatiota, mitä yleensä.
Mulle treenaaminen luonnollisesti on ollut todella tärkeää ja vähintään joka toinen päivä on tullut liikuttua jossain muodossa. Vielä syksyllä kuntosali, sulkapallo, ryhmäliikuntatunnit ja pyöräily kuuluivat isona osana mun vapaa-ajan liikuntoihin. Mulle itselle treenaaminen on tapa nollata asioita ja unohtaa hetkeksi stressi ja liiat ajatukset. Sillon keskitytään treenaamiseen ja siihen mistä itse nauttii. Se tuo jaksamista ja energiaa arkeen, sekä sulla on hyvä olo niin fyysisesti kuin henkisestikkin, kun tiedät pitäväsi itsestäsi huolta. No jos sitten yhtäkkiä et pystykkään liikkumaan normaalisti ja takapakkia vain tulee, niin ottaahan se tälläisella aktiiviliikkujalla aika koville. Varsinkin vielä kaiken lisäksi, kun myös opiskelutkin koostuu itse liikunnasta.
Syytä mun sairastelulle ei oikeastaan saatu selville, mutta luultavasti joku pitkittynyt infektio se oli. Sairastelin siis syksystä asti säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes nilkkani kipeytyi niin pahasti, etten pystynyt enää liikkumaan ja sain liikuntakieltoa. Ehkä tämä oli joku rasitusvamma, mutta tällekään ei loppuen lopuksi löydetty syytä. Vasta vuoden vaihteen jälkeen jalat lähti paranemaan ja oudot oireet hävisivät pikku hiljaa. Kävin eri kokeissa ja sain lähetteen erikoislääkärille, mutta mitään ei löydetty. Outoa väsymystä ja sairastelua jatkui. Epätietoisuus oli kaikista inhottavinta ja se etten pystynyt liikkumaan normaalisti sekä tunsin itseni vain todella väsyneeksi ja huonokuntoiseksi. Nyt tuntuu että tuo paha jakso alkaa olla selätetty, mutta treenimotivaatio, missä olet? Mietin joka ikinen päivä, että mä haluan liikkua, mutta miksei se tunnu siltä niin kuin ennen? Se tuntuu vaikealta ja kynnys korkealta. Mutta tottakai se kuuluu asiaan, kun tässä on niin pitkään oltu treenaamatta kuten aikaisemmin. Se on vain lähdettävä pienin askelin liikkeelle ja pikku hiljaa treenit alkaa taas kulkea ja myös mieli muistaa mitä kaikkea hyvää se liikunta saakaan aikaan! :)
Tänään lähdin jäälle rauhalliselle kävelylenkille nauttimaan upeasta säästä ja mitä ihmeitä se tekikään mielelle. Tästä tämä taas lähtee! Tervetuloa kevät ja liikunta! Kyllä mä sen motivaation ja liikunnanilon kaivan sieltä jostain vaikka väkisin. Periks ei anneta! ;)
Mulle treenaaminen luonnollisesti on ollut todella tärkeää ja vähintään joka toinen päivä on tullut liikuttua jossain muodossa. Vielä syksyllä kuntosali, sulkapallo, ryhmäliikuntatunnit ja pyöräily kuuluivat isona osana mun vapaa-ajan liikuntoihin. Mulle itselle treenaaminen on tapa nollata asioita ja unohtaa hetkeksi stressi ja liiat ajatukset. Sillon keskitytään treenaamiseen ja siihen mistä itse nauttii. Se tuo jaksamista ja energiaa arkeen, sekä sulla on hyvä olo niin fyysisesti kuin henkisestikkin, kun tiedät pitäväsi itsestäsi huolta. No jos sitten yhtäkkiä et pystykkään liikkumaan normaalisti ja takapakkia vain tulee, niin ottaahan se tälläisella aktiiviliikkujalla aika koville. Varsinkin vielä kaiken lisäksi, kun myös opiskelutkin koostuu itse liikunnasta.
Syytä mun sairastelulle ei oikeastaan saatu selville, mutta luultavasti joku pitkittynyt infektio se oli. Sairastelin siis syksystä asti säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes nilkkani kipeytyi niin pahasti, etten pystynyt enää liikkumaan ja sain liikuntakieltoa. Ehkä tämä oli joku rasitusvamma, mutta tällekään ei loppuen lopuksi löydetty syytä. Vasta vuoden vaihteen jälkeen jalat lähti paranemaan ja oudot oireet hävisivät pikku hiljaa. Kävin eri kokeissa ja sain lähetteen erikoislääkärille, mutta mitään ei löydetty. Outoa väsymystä ja sairastelua jatkui. Epätietoisuus oli kaikista inhottavinta ja se etten pystynyt liikkumaan normaalisti sekä tunsin itseni vain todella väsyneeksi ja huonokuntoiseksi. Nyt tuntuu että tuo paha jakso alkaa olla selätetty, mutta treenimotivaatio, missä olet? Mietin joka ikinen päivä, että mä haluan liikkua, mutta miksei se tunnu siltä niin kuin ennen? Se tuntuu vaikealta ja kynnys korkealta. Mutta tottakai se kuuluu asiaan, kun tässä on niin pitkään oltu treenaamatta kuten aikaisemmin. Se on vain lähdettävä pienin askelin liikkeelle ja pikku hiljaa treenit alkaa taas kulkea ja myös mieli muistaa mitä kaikkea hyvää se liikunta saakaan aikaan! :)
Tänään lähdin jäälle rauhalliselle kävelylenkille nauttimaan upeasta säästä ja mitä ihmeitä se tekikään mielelle. Tästä tämä taas lähtee! Tervetuloa kevät ja liikunta! Kyllä mä sen motivaation ja liikunnanilon kaivan sieltä jostain vaikka väkisin. Periks ei anneta! ;)
Mahtavaa tulevaa viikkoa kaikille ja liikunnan iloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti