6/27/2013

THOSE BLUE HEELS

 Vihdoinkin kenkäkokoelmani on täydentynyt pitkään haaveilemillani uusilla ihanuuksilla. Siniset korkkarit löysivät omistajansa! Muistan edelleenkin nämä samaiset korkkarit, jotka näin Miamin Zarassa, mutta joista ei ollut enää kokoja... Karvain kyynelin jouduin jättämään kengät kauppaan ja tyytymään kohtalooni. Vähän aikaa sitten kuulin ystävältäni, että kenkiä oli vihdoinkin tullut myös Suomen Zaran valikoimaan. Ajattelin että peli on menetetty, sillä en ollut tulossa Helsinkiin hetkeen. Eilen kuitenkin pyöriessäni Zarassa huomasin sivusilmällä alahyllyllä jotain joka sai hymyn korviini. Olin jo valmistautunut siihen, että kolmesta jäljelle jääneestä parista ei enää minun kokoani löytyisi. Toisin kävi kerrankin ja nyt kengät ovat uudella onnellisella omistajallaan!! Love these<3



No eihän ostokset ainoastaan pelkkiin korkkareihin jäänyt ja olisin varmaan saanut tuhlattua omaisuuden koko kauppaan, mutta yritin hillitä itseni ja olla järkevä haha! Näitäkään ihanuuksia en kuitenkaan voinut jättää kauppaan, vaan mukaanhan ne lähtivät. Tulevat varmasti näkymään tulevissa asukuvissa paremmin. ;)



Helsingin visiitillä käytiin myös ystäväni kanssa treenaamassa ja tutustumassa Töölön foreverille. Huomenna takaisin kotiin ja viettämään viimeisiä lomapäiviä. Apua, mihin tämä kesäkuu hävisi? Kohta sorvin ääreen ja seuraavasta lomasta ei vielä tietoakaan. Tulevat työkuviotkin alkavat toivottavasti pian selvitä.



Viikonloppuna luvassa vielä mökkeilyä ihanien mimmien kanssa! Näen koulukavereitani pitkästä aikaa, huippua! Tuntuu, että kesä menee aina hirveällä vauhdilla ohi ja melkein jokaiselle viikonlopulle löytyy suunnitelmia. Haastavaa saada ystävät kokoon, kun tuntuu että yhteistä aikaa ei meinaa löytyä, kun jokaisella on omat menonsa ja kaikki asuvat ympäri Suomea. Nyt onneksi sellainen löytyi ja päästään viettämään tyttöjen kanssa yhteistä aikaa. Eli ei ollenkaan huono lopetus tälle lomalle! :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti: