5/30/2013

LOMAA, LIIKUNTAA & RUOKAA

On tähän lomailuun ihan totutteleminen. Niin paljon vapaa-aikaa, ettei tiedä mitä tekisi. Välillä tuntuu, että päivät vain matelee... Kun on tottunut siihen, että päivät ovat aktiviteetteja täynnä ja tietty rytmi säilyy, niin yhtäkkiä vaikea tottua näinkin rentoihin päiviin. Mutta toisaalta nyt on aikaa monille sellaisille asioille, joille ei jäänyt aina aikaa arjen keskellä. Mun päivät on mennyt kavereita nähdessä, auringosta nauttiessa sekä treenatessa. Ei ollenkaan hullumpaa!



Tänään käytiin kaverini kanssa treenaamassa. Hän harrastaa itse yleisurheilua ja treenaa tottakai aktiivisesti. Tänään treeniin kuului koordinaatiota, vetoja, loikkia sekä keskivartaloa. Itseltäni löytyy yleisurheilutaustaa monien vuosien takaa lapsuudesta... Eli voin kertoa, että kyllä tämä tyttö laitettiin taas koville. Huomaa, ettei ole tullut tehtyä vastaavanlaista harjoittelua hetkeen. Ärsyke oli niin erilainen mitä yleensä, että kyllä tuntui! Mutta ihan älyttömän hyvä treeni! Näitä lisää! On hienoa huomata lähtötilanteessa, kuinka paljon parannettavaa löytyy. Se motivoi jatkamaan!


Kunnon treeniä tukee tietysti hyvä ruokavalio. Ostin ensimmäistä kertaa goji-marjoja ja avokadoa. Aivan mahtavaa terveysherkkua. Käytin näitä lisukkeena salattiin, mutta esimerkiksi goji-marjat toimivat ihan sellaisenaan naposteltaviksi tai niitä voi lisätä vaikka aamupuuroon. Päivittäinen suositus näissä marjoissa on noin kourallinen. Sen lisäksi, että marjat ovat hyviä, löytyy niistä myös runsaasti kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja. Suosittelen!

Tämän päiväinen annokseni sisälsi siis kalaa, täysjyväriisiä, raejuustoa sekä salaattia, jossa lisukkeena oli normaalien kasvisten lisäksi avokadoa, saksanpähkinöitä sekä goji-marjoja.



Onneksi toisille tuo liika vapaa-aika ei tuota ongelmia. ;) 


Energistä loppu viikkoa kaikille! :)









2 kommenttia:

  1. Mullakin meinaa olla ongelmia tämän lomailun suhteen, kun on ehtinyt elää niin pitkään tiukan aikataulun kanssa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, nyt vaan pitää osata nauttia tästä vapaa-ajasta! :D

      Poista